Äskeisillä koulutuksen lähipäivillä olivat teemana opettajaheimot – minkälaisten polkujen kautta ammattiin on tultu. Oliko opettajaksi pääseminen tavoitteena jo kouluikäisenä, vai tapahtuiko ammatin valinta ajautumisena tai joutumisena. Nuo kehitystiet voivat määrittää omaa suhtautumista työhön ja toimintaa ohjaavaa mielikuvaa itsestä käytännön työssä.
Oili-Helena Ylijoki tarkastelee teoksessaan Akateemiset heimokulttuurit ja noviisien sosialisaatio niitä merkityksiä, joita yliopisto-opiskelu ja –opetus saavat eri oppilaineissa. Hän vertailee opiskelijoiden sosiaalistumista omaan tieteenalaansa ja seuraa akateemisen identiteetin muovautumista opintojen kuluessa.
Oppiaineita tarkastellaan akateemisina heimoina, joilla on omat tavoitteensa, traditionsa, arvonsa, uskomuksensa ja toimintatapansa. Opiskelijat ovat tieteenalansa noviiseja, jotka sosiaalistuvat alaansa omaksumalla heimokulttuurinsa moraalijärjestyksen keskeiset hyveet.
Akateemista kulttuuria leimaa tutkimuksen kiistaton ylivalta muihin yliopiston tehtäviin nähden. Niukat, rajalliset resurssit kohdistetaan tutkimukseen. Jos jonkun asian pitää kärsiä – olkoon se sitten opetus (em. s. 42).
Opetuksen toissijaiseen asemaan akateemisessa kulttuurissa kytkeytyy se erityisyys, että toisin kuin muiden tasojen opettajilta yliopisto-opettajilta ei edellytetä minkäänlaista pedagogista koulutusta. Yliopistotasolla opettajuus kiinnittyy siten tutkimusansioihin, ei pedagogisiin taitoihin.
Akateemisessa kulttuurissa pedagogiikka on syrjityssä asemassa. Se mielletään kosmeettiseksi temppujen opetteluksi tai kasvatustieteelliseksi saneluksi. Äärimmillään pedagogiikka ja tieteellinen asiantuntijuus saatetaan nähdä lähes vastakohtina: pedagogiikkaan turvaudutaan silloin, kun tieteellisessä kompetenssissa on puutteita (em. s. 48).
Arvot ja arvostukset toiminnan ohjaajina näyttävät tässäkin asiassa voimansa. Voidaanko sanoa, että arvot ovat hyvä työväline, mutta huono isäntä? Meidän tulisi asettaa toimintaamme ohjaavia arvoja aika ajoin kriittisen tarkastelun kohteeksi siten maailma ja sen ilmiöt näyttäytyisivät kirkkaampana.
Syysterveisin nimimerkki Auringon lahja Roomasta
Entries (RSS)
September 29th, 2007 at 20:40
Nyt en muista, joko kerroin teille siitä matikankurssista, jolla kaksi erilaista opettajakultturia kohtasi. No, jos jo kerroin, niin kerron uudestaan, kun se tarina istuu niin hyvin tähän asiayhteyteen.
Osallistuin taannoin Helsingin yliopistossa matikan cumun kurssille, jolla opiskelijatovereinani oli mm. luokanopettajia. Opiskelijapalautteet olivat ajoittain myrskyisiä. Luokanopettajien opettamat asiat ovat sen verran “helppoja”, ettei keskimääräisellä opettajalla ole mitään vaikeutta hallita asiaa. Heidän ammatti-identiteettinsä ja käsityksensä itsestä hyvänä opettajana rakentuu sen varaan, että onnistuu välittämän asiat niin, että lapsi oppii. Siksi he olivat opiskelijoina kriittisiä. Jollei matematiikan opettaja esittänyt asioita niin, että oppijalla oli mahdollisuus omaksua asiat, he kokivat, että opettaja on huono.
Joillakin yliopisto-opettajilla taas käsitys omasta opettajuudesta rakentui asian hallinnan varaan. Silloin heistä oli keskeistä, että he tiesivät ja osasivat sen, mitä opettivat. Kun luokanopettajaopiskeljat eivät oppineet, oli yliopisto-opettajien mielestä vikana se, että opiskelijat olivat laiskoja eivätkä tehneet tarpeeksi töitä oppimisensa eteen. Luokanopettajat opiskelijoina taas kokivat, että heitä opetettiin huonosti, kun he eivät oppineet.
Totuus on varmaan jossain noiden ääripäiden välillä. Oppijoilta on voitava edellyttää, että he itse tekevät työtä oppimisensa eteen eikä kaikea tarjoilla ihan valmiina. Toisaalta opettajalta on oikeus edellyttää opiskelijoiden huomioon ottamista ja jonkinmoista paneutumista oppimisprosessin edistämiseen pelkän asian lataamisen sijasta.
Erittäin konkreettisesti oli nähtävissä, että sillä kurssilla kohtasivat hyvin erilaisten opettajaheimojen edustajat!
September 30th, 2007 at 20:40
Olipa mielenkiintoinen pointti, jota en tulisi ollenkaan edes ajateelleeksi. Näin todellakin on, akateemisessa maailmassa ei edellytetä pedagogisia opintoja! Onpa mielenkiintoinen huomio. Akateeminen on niin akateeminen, että uskoo substanssin käyvän yli kaiken. Olinpa jopa jotain tällaista havaitsevinani jopa lähipäivien tehtäviä tehdessämme. Substanssi on kaikki, ja pedagogisuus ja motivointi olkoon toissíjainen. Hienoa, Giulietta, että toit tämän pointin esille.
October 1st, 2007 at 20:40
Lähipäivien opettajaheimo- ja substanssikeskusteluista on jo aikaa. Nyt on oma opetus taas alkanut ja asioita voi taas laittaa perspektiiviin. Mielenkiintoista oli minusta myös kasvatustieteiden puolella oppimiskäsitys-pohdinnat – liittyvät tähänkin aiheeseen.
Edelleen olen sitä mieltä, että minusta hyvän opettajan ominaisuuksissa täytyy olla kumpaakin – sekä substanssia että halua ja kiinnostusta opettaa. Mutta joskus työnantaja kyllä raskaalla kädellä aliarvio sen työmäärän, joka substanssin keräämiseen tai edes ylläpitämiseen tarvitaan, ja kun opettajakin on vaan ansiötyössä eikä harrastamassa opetusten antamista, niin silloin kai ainut keino selvitä tilanteesta on edes hyvien ohjaustaitojen hallinta. Surullista että tällaisiinkin tilanteisiin pakosta joutuu. (Enkä tottavie väitä, että itsellä nämä opetus/ohjaustaidot ovat vielä kummoisella tasolla)
Irmelin matikan esimerkki tuntuu nyt niin läheiseltä kun korjasin illan laskentatoimen uusintatenttejä. Masentavaa touhua. Onko se niin, että uusintatentteihin tulevat ne laiskat opiskelijat, jotka eivät oppimisensa eteen välitä tehdä mitään, vai olinko minä tosiaa niin surkea opettaja? Entä mitä pitää tehdä, jos opiskelija osallistuu samalle kurssille toistamiseen – käy tunneilla silloin tällöin ja ainakin opettajan näkökulmasta on aika pihalla asiasta. Mitä silloin pitäisi AMKssa tehdä? Puhua opiskelijan kanssa ja kysyä mistä oikein on kyse?
October 4th, 2007 at 20:40
AMK on hankalassa kohdassa koulumaailman ja akateemisen maailman välissä. AMK:lla on kova tarve näyttää olevansa aito korkeakoulu ja toisaalta ammatillisuuteen suuntautuvat tavoitteet tuovat omat tarpeensa. Opettajat ajattelevat useimmin sitä, kuinka opiskelija pärjää työelämässä kuin sitä, kuin hyvin akateemiset tavoitteet on saavutettu. Kuitenkin tämä ristiriita näkyy kaikilla amkon toiminnan tasoilla. Koko organisaatiolle ei ole kehitetty sellaisia toimintatapoja, jolla Sartanon kuvailemaa opiskelijaa voitaisiin ohjata. Ohjaus jää yksittäisten opettajien kontolle. Eikä se silloin parhaassakaan tapauksessa oikein toimi.
October 17th, 2007 at 20:40
AMK on onneksi lähempänä käytännön työtä, kuin yliopiston akateemista opiskelua. Ikävintä siinä onkn entiseeen opistoasteiseen koulutukseen, että se tuhoaa (ainakin metsäpuolella) oikeat käytännön metsäammattilaiset. AMK koulutus on entisestään vähentänyt käytännöntyön osaamisen tarvetta, ja lisännyt akateemisia, vaikka yliopiston käyneitä metsänhoitajiakin on työttömänä kilpailemassa samoista työpaikoista AMK:n kanssa.
October 19th, 2007 at 20:40
Anteeksi kirjoitusvirheeni! Mutta kun kirjoitan sääriluu murskana jalka paketissa, yhdellä sormella yllän sivuttain näppäimistöön, niin virheitä tulee, ei voi mitään.